keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Puoliväli

Huhhuh, aika menee niin nopeasti! Vastahan minä panikoin Tukholmaan muuttamisesta ja naureskelin sille miten kaukana hääpäivä on. Nyt on jo tammikuu 2018, KÄÄK!
Tänä vuonna menen naimisiin, pitäisi palata Suomeen töihin ja muuttaa takaisin. 
Noh kaikki aikanaan...

Joulukuussa en ehtinyt kirjoittaa mitään (paitsi uudenvuodenaattona innostuin).
Joulukuu meni yhdessä sumussa, olin kaikki vapaapäiväni Suomessa, en edes jaksa kertoa miten raskasta oli. Noh onneksi oli lomaa 26.12-2.1. jolloin sain ladata akkujani koiraterapialla ja nukkumisella. Nyt on voimia taas vaikka mihin!

Mutta mitä minulle kuuluu ja mitkä fiilikset nyt kun kohta puoli vuotta on mennyt?

Olen ollut Tukholmassa nyt 161 päivää ja virkavapaani loppumiseen on enää 151 päivää! Ollaan siis jo yli puolenvälin, O on ainakin onnellinen. Haluaisi kuulema että muutan kotiin nyt, HETI. Saa kyllä nyt hieman vielä odotella.

Päällimmäisenä mahtava olo. Työ on vieläkin ihanaa, haastavaa, monipuolista, raskasta, kehittävää... Ymmärsitte varmaan? Työ on sitä mitä olen aina salaa toivonut että saisin tehdä.
Kauhuissani myös sillä oma tiedonjanoni ja itseni kehittämisen tarve on kasvanut hirmuisesti! Enkä oikein rehellisesti tiedä mitä sille pitäisi tehdä...

Ikävä on kotia, koiraa, omia rutiineja, treenaamista, ystävien kanssa käytyjä syvällisiä keskusteluita ja yhdessä vietettyä aikaa yms, yms.

Kaiken keskellä on myös haikea olo, tiedän että aikani Tukholmassa on rajallinen ja hyvästien jättäminen tulee lähemmäksi joka päivä. Ristiriitaisia tunteita,  haluaisin työskennellä  Tukholmassa, mutta sitten taas haluaisin asua Suomessa. Ei vissiin ole toimiva yhtälö?

Nyt on myös jo tammikuu, alkaa hieman jo pelottaa kun ei tiedä mitä on seuraavaksi tekemässä. Minulla ei ole mitään hajuakaan mitä haluan tehdä elämälläni kun palaan suomeen!

Kun tarpeeksi pelottaa niin uppoudun hääsuunnitteluun joka onneksi menee hienosti omalla painollaan. Ei stressiä vaan ihanaa ja mukavaa ajanvietettä. Eilen soittivat myös että mekkoni on saapunut! Nyt jännitän sitä että mahdunko siihen, painoja kun ei ole tullut käytyä moikkaamassa salilla pariin kuukauteen.... 

Nyt on loma lusittu ja parin tunnin päästä lentoni lähtee kohti töitä, puolikas yö 16-02 olisi edessä. Onneksi O tulee jo perjantaina mua Tukholmaan piristämään, ei tunnu lähteminen niin pahalta. 

♡ Tanja

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Uudenvuodenaatto.


Hassua miten samalla voi olla tunne että vuosi on mennyt niin nopeasti ja samalla ei edes muista kaikkea mitä vuoden alussa on tapahtunut ja tuntuu että jotkut asiat tapahtuivat valovuosia sitten? 

Minun vuoteeni 2017 on mahtunut paljon kaikkea, ja mennyt vuosi on ollut aivan mahtava. 

Päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus sekä elämän arvaamattomuuden kunnioitus. 
Koen itse että olen kasvanut menneenä vuotena roimasti.

Olen toteuttanut unelmiani, kehittänyt itseäni ja hypännyt rohkeasti tuntemattomaan.
Olen ylpeä itsestäni ja päätöksistä joita olen menneenä vuotena tehnyt. 
Olen myös ikuisesti kiitollinen ystävilleni ja perheelleni menneestä vuodesta, kaikesta saamastani tuesta ja kannustuksesta. Kiitos. 


Vuosi 2018. (APUA!)

Tulevana vuonna menen naimisiin. Muutan takaisin kotiin, palaan töihin Suomeen ja toivottavasti niin paljon kaikkea muuta. (Häämatkaa unohtamatta.)
Ystäviä, perhettä ja rakkautta. Uusia kokemuksia ja uusia tuttavuuksia.

Tuleva jännittää, pelottaa ja kiehtoo. 
Olen oppinut tänä vuonna että koskaan ei tiedä mistä itsensä löytää. Siksi myöskään en osaa sanoa ensi vuodesta mitään.
Paitsi sen hääpäivän. 
Siihen se jää, kaikki muu on auki. Ihanaa ja pelottavaa.

Minä en yleensä välitä uudenvuodenlupauksista.
Tänä vuonna teen silti yhden: 

Lupaan olla itselleni rehellinen ja armollinen.

Onnellista ja rauhallista uutta vuotta 2018 ♡

-Tanja 


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Minun arkeni

Hellurei! 

Aikamoista tohinaa tämä elämä kyllä. En koskaan villeimmissä haaveissa olisi voinut uskoa vuosi takaperin että arkeni koskaan olisi tällaista.

Minun tavallinen arkeni juuri nyt on epäsäännöllinen, ihana, rankka, kuluttava ja voimaannuttava. Tässä esimerkki viikostani. 

Maanantai: 

Kotona Suomessa. Otin esille kaikki joulukoristeet ja koristelin O:lle joulun, tai kuten itse kauniisti ilmaisin tapahtui jouluoksennus (hih). Olen joulufriikki. Illalla ihana ystäväni tuli meille käymään, syötiin ja hengailtiin. Aivan mahtavaa kun löytyy yhteinen hetki vaikka se ei aina helppoa olekaan! 
Illalla otin viimeisen lennon takaisin Tukholmaan, taksilla kotiin ja nukkumaan!




Tiistai: 

Uusille työntekijöille intropäivä, oli antoisaa ja läpikäymistä asioita jotka tapahtuu meillä hieman ehkä harvemmin. Iltapäivällä makoilin rehellisesti vaan sohvalla ja tuijottelin netflixiä. Pitkästä aikaa ihan vaan oma hetki. Illalla innostuin(/ahdistuin) joulukorttien tekemisestä. Tajusin että pitää saada kortit valmiiksi ennen seuraava Suomen reissua että ehtivät joulupostimerkillä. Hieman myös katselin taas kerran häiden vieraslistaa joka alkaa löytää muotoaan (onneksi!). 

Keskiviikko: 

Tänään, aamulla oli pesutupa varattuna. Innostuin jopa tiskaamaan (!) kokkaamisen ohessa. Viime viikolla olin napannut tälle päivälle ylimääräisen iltavuoron. Nyt istun tässä sohvalla työpäivän jälkeen ja nautin teetä sekä proteiinijätskiä ja kirjoittelen teille. 

Torstai: 

Huomenna on työvuoro 11-21, mahdollisesti myös seuraavaan työpisteeseen kouluttautuminen, hieman jännittää. Jos jaksan niin pitäisi varmaan imuroida ennen töihin menemistä ja mahdollisesti tehdä ruokatilaus! 

Perjantai: 

Töitä 8-18. Töiden jälkeen olen suunnitellut meneväni läheiseen kauppakeskukseen (Mall of Scandinavia) hypistelemään joulujuttuja sekä ostamaan viimeiset jutut joulukortteihin. 

Viikonloppu: 

Lauantaina alkaa kolmen yövuoron putki. Toivon että löytäisin jotain ihania jouluvaloja tänne Tukholman kotiini ja että saisin joulukortit valmiiksi. Sitten pitää siivota ja pakata sillä ensi tiistaina tähtään yövuorosta suoraan kentälle! Olen kotona Suomessa viettämässä 100-itsenäisyyspäivää. Oi en malta odottaa. Tuntuu että työvuorot menevät huomattavasti helpommin kun tietää mikä odottaa!


Tämä on aika tyypillinen viikko minulle, ehkä en ihan näin paljon normaalisti lentelisi kotiin. Mutta O:lla on nyt paljon töitä joten minulla on helpompi tulla sinne kun hänen tänne Tukholmaan. Toki myös kaikki jouluperinteeni ovat kovasti kytköksissä Suomeen joten on ihana saada tulla niitä toteuttamaan vaikka itse joulun vietänkin Tukholmassa töissä.


♡ Tanja 



maanantai 13. marraskuuta 2017

Tuntemuksia


Lukion jälkeen pidin välivuoden sillä en tiennyt mitä haluan opiskella, pohdin lääkistä, psykologiaa, sosiaalipsykologiaa ja mitä kaikkia näitä vaihtoehtoja nyt oli. Lopuksi kuitenkin hain sairaanhoitajaksi, itse asiassa tämä oli ainoa sisäänpääsykoe johon oikeasti osallistuin. Olin laittanut ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Metropolian. Pisteeni eivät kuitenkaan riittäneet edes Metropolian sisäänpääsykokeeseen, meinasin luovuttaa. Menin kuitenkin vastentahtoisesti Arcadaan tekemään sisäänpääsykokeen ja olin hyvin lähellä jättää senkin kesken. Kävin muistaakseni mamman kanssa hyvin pitkän puhelun miksi minun pitäisi jäädä odottelemaan viimeistä haastatteluosuutta kun en kuitenkaan ole riittävän hyvä päästäkseni Metropoliaan ja en halunnut muualle opiskelemaan. Voi sitä ilon päivää jolloin mamma laittoi minulle töihin viestiä että olen päässyt sisään Metropoliaan. 
Oli siis hyvin lähellä ettei minusta olisi tullut sairaanhoitajaa, lähes sattumaa että olen päässyt näin pitkälle.  Sattuman kautta olen myös täällä Tukholmassa. Hassua. 

Täällä Tukholmassa ollessani koen että olen löytänyt itsestäni huimasti uusia puolia, eniten kaikesta olen kasvanut sairaanhoitajana enemmän kun koskaan pystyin edes mielikuvituksessani kuvittelemaan. Työ mitä täällä joka päivä teen on se mitä olen unelmoinut pystyväni tekemään sairaanhoitajana, saan toteuttaa itseäni tavalla jota en edes osaa sanoin kuvailla. Tunnen olevani oikeassa paikassa. Fakta on valitettavasti kuitenkin se että aikani täällä on rajallinen ja koen taas olevani eksyksissä, mitä seuraavaksi? Mitä haluan tehdä kun palaan Suomeen? 
Toki onhan minulla vakituinen työpaikka josta olen vain virkavapaalla. Mutta haluanko palata takaisin entiseen? Haluanko työskennellä sairaanhoitajan Suomessa? 

Ahdistus iski nyt yövuoroissa kun ymmärsin että seuraava työvuorolista täällä menee jo maaliskuun loppuun. Kohta on pakko tehdä päätöksiä, päätöksiä joita olen lykännyt siitä asti että tänne tulin. Ainoa asia mitä tällä hetkellä tiedä on että haluan nauttia täällä työskentelemisestä, haluan oppia kaiken mitä tässä lyhyessä ajassa voin täällä oppia ja että elokuussa 2018 vietämme ihanat häät. 

Yhtä paljon kun minua jännitti tänne Tukholmaan muuttaminen, minua pelottaa takaisin tuleminen. Kun kerran on hypännyt tuntemattomaan onko takaisin paluuta? Mitä haluan seuraavaksi saavuttaa? Jos palaan takaisin vanhaan työhöni katkeroidunko? Onko hoitoala Suomessa ala jossa koen että voin toteuttaa itseäni jatkossa? Koen että olen kehittynyt täällä ja kunnianhimoni ja tiedonjanoni on loputon, jos menen takaisin pystynkö siellä kehittymään? Petänkö itseni? Olenko tullut tänne asti, vaan palatakseni takaisin siihen mitä olin aikaisemmin? 

Minulla on enemmän kysymyksiä kun vastauksia, ja tiedostan että minulla ei tarvitse olla vastauksia. Jos jotain olen oppinut viimeisen kolmen kuukauden aikana niin sen että pitää vaan luottaa siihen että asiat järjestyy. 

Tänne Tukholmaan muuttaminen on kuitenkin yksi elämäni parhaista asioista mitä olen tehnyt. Vaikka on rankkaa olla yksin ja väsyttää niin olen niin onnellinen sekä kiitollinen. Tiedän että mitä ikinä päätän seuraavaksi tehdä, teen sen täydellä sydämellä ja kaikella tällä kunnianhimolla ja rakkaudella mitä olen täällä kerännyt itseeni. 

♡ Tanja 




maanantai 30. lokakuuta 2017

Kuulumisia


Moi!

Täällä ollaan ihan hengissä vaikka olenkin ollut hirmuisen huono kirjoittelemaan aktiivisesti. En tiedä olenko ainoa mut jotenkin samaistun tällä hetkellä hirmuisesti karhuihin, haluan vaan syödä kaikkea (paljon) ja nukkua kevääseen asti. Olen siis syönyt ja nukkunut, tehnyt töitä ja käynyt kotona Suomessa kertaalleen.

Okei, oon kanssa nähnyt ystäviä, mamma kävi täällä sekä O ja oon löytänyt hääpuvun (!!), suunnitellut joulukortteja ja tyhjentänyt netflix valikoimaa. Onhan siinä kaikkea, ei en ole käynyt salilla. HUOMENNA menen ennen töitä. 

Jotenkin joka syksy pimeys iskee tosi kovaa minuun, tuntuu että voisin vaan nukkua, ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Siihen kun lisätään että olen ollut täällä Tukholmassa nyt kolme kuukautta niin voin kertoa että kuherruskuukausi on ohi, kaikki ei ole enää uutta ja ihmeellistä. ARKI iski. 

Arki täällä on kuitenkin hyvin erilainen kun kotona Suomessa. Liittyy vahvasti varmasti siihen että olen täällä yksin. Koen että yksin olemisessa on paljon hyviä ja huonoja puolia, koen että on ihanaa että on sitä aikaa tehdä mitä itse huvittaa. Huonona puolena on että asiat jotka eivät huvita jää helposti tekemättä. Kuten siivoaminen, on vain omat sotkut ja kukaan muu ei niitä näe, niin miksi ottaa stressiä siivoamisesta? Samalla kaipaisin että joku patistaisi salille ja mahdollisuutta vaan soittaa ystävälle että tarvitsee extempore terapeuttisen kahvittelu session. Arki täällä on jotenkin myös huomattavasti stressittömämpi. Ehkä kotona kuitenkin on ollut paineet ylläpitää ystävyyssuhteita, parisuhdetta, treenata ja kaikkea muuta, mikä sitten on todennäköisesti aiheuttanut stressin tunnetta. Täällä ollessani olen myös huomannut ja myöntänyt itselleni miten uupunut olin töistä ennen tänne muuttoa, sekä miten hirveä ihminen olen ollut kun olen ollut uupunut. Anteeksi kaikilta jotka ovat joutuneet tätä mahdollisesti kestämään. 


Arkeni Tukholmassa on hyvin yksinkertaista, eipä oikeastaan ole kuin työ. Vapaa-aikanani suunnittelen häitä, joulukortteja ja yleensä seuraavaa Suomen visiittiä. Töitä tuntuu kun olisi enemmän vaikka viikkotunti määrä on hieman pienempi kuin Suomessa, tämä on hämmentävää. Toki työ on myös huomattavasti hektisempää ja uuvuttavaa täällä, ihan vaan se hälinä päivystyksessä väsyttää hirmuisesti vaikka olisi rauhallinen päivä. Minut on myös koulutettu hyvin nopeaan tahtiin, tuntuu että on niin paljon uutta ja ihmeellistä että sekin toki uuvuttaa. Töihin kun menee ei koskaan tiedä mitä sinä päivänä tulee kokemaan. Nautin kuitenkin työskentelystä täällä, mikä on ihana tunne, mennä kotiin työpäivän päätteeksi väsyneenä mutta hymyssä suin. Toivoisin että kaikki voisi tuntea näin. Vaikka arki täällä tuntuu ehkä muuten tylsältä ja yksinäiseltä niin työ tuntuu antavan vaan joka päivä enemmän. Olen kasvanut sairaanhoitajana aivan uskomattoman paljon, saanut myös suuren annoksen itseluottamusta.

Asia minkä koen että myös on muuttunut on ajattelutapa. Olen huomattavasti positiivisempi, jos ei lasketa edellistä viikkoa. Uskon että tämä on tullut osittain ihanista kollegoistani täällä jotka omaavat perin ruotsalaisen positiivisen elämänasenteen. Tuntuu samalla siltä että olisin löytänyt taas kaikkien vuosien jälkeen itseni, rasittavaksi asti hymyilevän, halailevan ja auttavaisen itseni. 

Vaikka täällä on mukavaa, työ on mahtavaa ja koen että voin kaikin tavoin itse tällä hetkellä hyvin, on kuitenkin hirmuinen koti-ikävä, tietenkin. Tuntuu että mitä pidempää täällä oon sitä pahemmaksi koti-ikävä muuttuu. Onneksi sain joulun jälkeisen viikon lomaa, toki olisin mielummin itse joulun ollut lomalla. Saan viikon maata omalla koti sohvallani ja rapsuttaa koiraa sekä ajaa omalla autollani (kyllä minulla on niin hirmuinen koti-ikävä että ikävöin jopa autolla ajamista). Hyvin täällä silti pärjäilen. 

♡ Tanja

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Treenaaminen ♡

Siinä se on heti otsikossa. Ei huvita, ei kiinnosta ja kun väsyttää töiden jälkeen sipsipussi lohduttaa. Sisälläni vallitsee hirmuinen ristiriita, samalla ärsyttää että olen TAAS aloituspisteessä, toisaalta haluan olla itselleni armollinen ja hyväksyä että kaiken muun uuden keskellä ei ehkä tarvitse jaksaa tai pystyä. Ehdinhän treenata lopun elämää, vai miten se meni?


Eniten itseä ärsyttää että olen taas tippunut kyydistä. Keväällä treeni maistu hyvin ja oli mahtava fiilis kun mikään ei estänyt mua vetämästä 10 viikon dietin loppuun! 

En ole koskaan ollut hirmuisen urheilullinen, olin lapsena se joka vihasi koulun liikunta-tunteja. Uinti ja tanssi ovat olleet periaatteessa ainoat liikuntamuodot joista olen nauttinut, toki en hirmuisesti mitään kokeillut. 

Kun 18-vuotiaana aloitin työt kassalla loppui säännöllinen tanssiminen, tämän piti olla tilapäistä mutta kassa urani jatkuikin 4,5 vuotta. Jossain vaiheessa tajusin kuten moni muukin varmaan siinä kahdenkympin kiepeillä että enää ei voinut harmittomasti syödä mitä tahansa (HIRVEÄÄ!) ja yhtäkkiä ei enää kasvanut kun leveys suunnassa... 

Jossakin vaiheessa totesin että asialle on jotakin tehtävä ja päädyin kuntosalille. VOI ETTÄ, MITEN PALJON JOTAKIN VOI VIHATA!? Miten voi tuntea että kaikki tuijottaa, et osaa mitään ja hikoilet siitä että hengität salilla. Kaikki muut näyttää niin hyvältä ja itse ei halua edes katsoa peiliin. Noh, oli synkkää ja ei en todellakaan viihtynyt omassa kehossani. Monen mutkan, monen nettivalmennuksen, onnistumisen, epäonnistumisen ja pt-valmennuksen jälkeen löysin vihdoin ja viimein Bull's all out (netti)valmennuksen. 

Olen ollut nyt mukana BAO:ssa (Bull's all outissa) nyt vuoden  ja ennen Tukholmaan muuttoa söin puhtaasti, treenasin ja nautin siitä. Kävin salilla koska halusin kehittyä, joka treeni oli haaste astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja voi että siitä sai energiaa! 

Kesällä vedin re-dietin 80%, johon olin tosi tyytyväinen. Mieli oli tooosi väsynyt 10 viikon tiukan dietin jälkeen ja keskittyminen ei ollut parhaimmillaan. Sitten tuli tää Tukholmaan muutto... ja kaikki vaan jäi. Kaikki energia meni asioiden hoitamiseen ja stressi tasot oli niin korkeat että näin jälkikäteen mietittynä niin oli hyvin outoa että en tullut kipeäksi ennen kun muutto oli jo ohi.

Olen täällä hankkinut sali jäsenyyden ja meillä on huippu sali töissä. Olen jopa käynyt treenaa pari kertaa. Väsymys kuitenkin painaa ja toiseksi niin on myös älyttömän ahdistavaa mennä salille jossa ei löydä mitään! 
Ai että miten kaipaan omaa tuttua salia, miten voin laittaa musan täysille ja vaan keskittyä treenin 100%. Täällä vaan ahdistaa kun ei löydä mihinkään, ja kaikki on uutta. Ei edes salilla treenaaminen ole tuttua ja turvallista....

Nonni siinä oli piitkä ja hieno selitys minkä oon kehittänyt itselleni miksi en ole treenannut. Nyt olisi vissiin aika katsoa itseään peiliin ja todeta että motivaatio ei tule itsestään, eikä aina ole motivaatiota mutta silti on vaan mentävä ja tehtävä. Toki ehkä sain hieman uutta motivaatiota kun kävin kokeilemassa hääpukuja ensimmäistä kertaa. 


Missä menee selityksen ja oikean syyn raja? Koska on vaan oikeasti väsynyt ja koska on laiska? 
Olen itse vasta alkanut oppimaan milloin olen oikeasti väsynyt ja koska on oikeasti ihan ok vaan olla. Muutto Tukholmaan on ollut iso prosessi ja on uuvuttanut, tämä on ihan ok. Nyt kuitenkin on otettava itseään niskasta, arki rutiineja ei täällä vielä ole. Kaikki muut rutiinit on pitänyt luoda uudestaan joten myös treeni rutiinit, se oli vaikeaa kotona suomessakin joten vaikeaa se on varmasti täälläkin mutta sitäkin palkitsevampaa! 

Näillä sanoilla ja sekavilla kirjoituksillani niin lupaan treenata tulevalla viikolla 4 kertaa!


Tsemppiä kaikille ensi viikkoon, treenatte tai ette ! 

♡ Tanja 

torstai 28. syyskuuta 2017

Häähömpötystä ♡

HEEI! 

https://fi.wikipedia.org/
Halusin vaan jakaa tätä onnea tänne. 
Sillä me saatiin vihkiaika Pyhän Laurin kirkosta!! 

Miksi tämä on niin ihmeellinen asia? 
Pyhän Laurin kirkko Vantaalla on Suomen suosituin vihkikirkko  ja minä menetin etuajo-oikeuteni kun siirsin kirjani tänne Ruotsiin. Olin jo aivan varma että emme tule saamaan kirkkoa, ja koin jotenkin etten toista kirkkoa haluaisi, mietimme jo monia muita vaihtoehtoja. Enää ei kuitenkaan tarvitse onneksi murehtia sillä laitoin kuitenkin hakemuksen hakuviikolla ja saimme kun saimmekin vihkiajan! 

Nyt alkaa häät tuntuu jotenkin todelliselta, tämä ihan oikeasti tapahtuu? Pitää vissiin tosissaan alkaa tekee jotakin, eikä vaan vasemmalla kädellä.

Ensi viikolla toinen kaasoistani tulee Tukholmaan viikonlopuksi, ehkä menemme katselemaan mekkoja? IIK! Jos siis saan vielä sovitusaikoja viikon varoitusajalla... 

Olemme muuten aloittaneet häiden järjestelyt todella hyvissä ajoin, reilu vuosi sitten. Tunnen itseni ja askartelen muutenkin paljon joten halusin aikaa, niin ettei tulisi järkyttävä stressi. Olin myös kaasona tänä kesänä, heidän häitään kun alettiin suunnittelee viime vuonna olin itse juuri mennyt kihloihin ja pyöriteltiin hääpäiviä. Siinä kaikessa tohinassa huomasin että kesän 2018 kesälauantait oli monessa juhlapaikassa jo varattuja, iski paniikki, ja aikamoinen ahdistus jos rehellisiä ollaan. Onneksi lopuksi löysimme meille täydellisen paikan. 

Tähän asti meillä on varattuna: 

Kirkko ✓
Juhlapaikka ✓
Valokuvaaja ✓
Bändi ✓


Löysin Stockmannilta ennen muuttoani Tukholmaan tällaisen ihanan kirjan. Toivoin että tähän mahdollisesti pystyisi kokoamaan kaikki hääjutut, ja ehkä roikkuisi reissuissa ja menossani mukana... Löytyy kaikki mitä tarvitsee hääsuunnittelussa huomioida, muovitaskuja, tyhjiä sivuja ja yhtä sun toista muuta. Aika jenkkityyliin tehty Wedding Planneri, jotakuta voisi myös häiritä että sisältö on englanniksi. Olen aloittanut täyttämisen ja tuntuu kuitenkin ihan kivalta ja kompaktilta. 


Nyt pitää vissiin oikeasti ottaa pää puskasta pois ja alkaa oikeasti suunnittelemaan, alle vuosi aikaa enää ja ei nää asiat vissiin itsestään järjesty... On vaan niin paljon kaikkea mietittävää, kukkia, värejä, kutsuja, STD-kortteja, vieraslista... 

Mutta ei stressiä, ei tässä kiirettä vielä onneksi ole. 

♡ Tanja