Breaking the comfort zone

Mukavuusalue. Kun kaikki on mukavaa ja kivaa, tuttua ja turvallista, ei yllätyksiä arjessa.
Siihen vaipuu nopeasti ilman että edes oikeastaan huomaa, autopilotti on päällä, mitään ei tee siksi että sitä oikeasti haluaa tehdä vaan siksi että niin on aina tehnyt. 

Nyt kun mietin ja pohdin itseäni, olen aina tykännyt että tuttu ja turvallinen on hirmu tylsää. Nyt kun pysähdyn miettimään niin en ihmettele ollenkaan miksi on ollut niin eksynyt ja turhautunut olo viimeiset vuodet. Mikään ei ole haastanut, kaikki on ollut tuttua, turvallista ja mukavaa. 
Mutta nyt ei kyllä enää ole! Ei ole tuttua, turvallista tai mukavaa. On uutta, uutta, ja uutta. Suoraan sanottuna on kyllä jo aika uutuus-ähky. 

Olin henkisesti yrittänyt valmistautua tänne Ruotsiin muuttamiseen, olin valmistautunut siihen miten töissä tunnen itseni tyhmäksi ja osaamattomaksi. On tämä kuitenkin ollut ihmeellistä, ärysttävää, turhauttavaa ja hämmentävää. Byrokratia ei ole ystäväni, ei varmaan missään, ei myöskään täällä. Mutta byrokratiaan olin yrittänyt henkisesti valmistautua, silti yhtä kamalaa paperisotaa.

Mihin en ollut ehkä valmistautunut oli se kaikki muu... Kun ruokakaupassa käyminen on ahdistavaa sillä et löydä mitään tuttua (paitsi Santa Marina taco/tortilla osasto), laskuja ei makseta samalla tavalla kun suomessa (?!), ovet pitää lukita avaimella ulkopuolelta, eksyminen joka kerta kun yrität pyöräillä kotiin.. Kun tuntee itsensä tyhmäksi ja turistiksi 99% ajasta... alkuun se huvitti nyt kun on mennyt kaksi kuukautta niin ei kyllä naurata enää.
Esimerkiksi viime perjantaina oli työpaikan juhlat, ensin minulla oli paniikki mitä pukea päälleni, sitten en meinannut löytää itse paikkaa ja kun sinne lopuksi löysin niin totesin että juomalista oli aikamoista hepreaa ja join vodka-battreya ne pari drinksua mitä join. Oli hieman hämmentävää, pakko myöntää.

Monta kertaa olen miettinyt että olisiko tämä tullut tehtyä jos olisin tiennyt näistä fiiliksistä ja kaikesta, en tiedä, mutta ihan sama täällä ollaan!

Ensi viikolla tulee kaksi kuukautta siitä että muutin, onhan asiat helpottunut, en soittele enää mammalle ja O:lle ihan yhtä monta paniikkisoittoa. Enään ei töihin meneminen jännitä samalla tavalla ja ruokakaupassa käyminenkin onnistuu kun vaan ensin suunnittelee mitä sieltä hakee. Mamma oli täällä viime viikonlopun, oli aivan ihanaa saada kierrellä kaupunkia ja höpistä kaikkea tyhmää! Koti-ikävä tuli sunnuntaina kun mamma lensi kotiin, mutta enhän ole ollut kotona kohta kolmeen viikkoon, ihmekös tuo. Olen kun pieni lapsi ja lasken päiviä torstaihin kun pääsen taas omalle sohvalle O:n kainaloon rapsuttamaan nuuttia. 3 työvuoroa enää!

Minä olen rikkonut oman mukavuusalueeni, itseasiassa räjäyttänyt sen. Mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ei ole mukavaa, kuuluukin tuntua ikävältä alkuun. Karu totuus on että minulla on täällä ainoastaan työ, ja sali. Olen vitsaillut että parhaat kaverini Ruotsissa on viaplay, netflix ja cmore. On ollut lukemattomia iltoja kun olen itkenyt ja syönyt hirmuisia määriä sipsejä, tunnesyöppö kun olen. Mutta täällä ollaan, olen tyytyväinen päätökseeni lähteä tänne ja suurimman osan ajasta osaan jopa jo nauttia täällä olemisesta.

♡ Tanja

Kommentit

Suositut tekstit