Tuntemuksia

Lukion jälkeen pidin välivuoden sillä en tiennyt mitä haluan opiskella, pohdin lääkistä, psykologiaa, sosiaalipsykologiaa ja mitä kaikkia näitä vaihtoehtoja nyt oli. Lopuksi kuitenkin hain sairaanhoitajaksi, itse asiassa tämä oli ainoa sisäänpääsykoe johon oikeasti osallistuin. Olin laittanut ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Metropolian. Pisteeni eivät kuitenkaan riittäneet edes Metropolian sisäänpääsykokeeseen, meinasin luovuttaa. Menin kuitenkin vastentahtoisesti Arcadaan tekemään sisäänpääsykokeen ja olin hyvin lähellä jättää senkin kesken. Kävin muistaakseni mamman kanssa hyvin pitkän puhelun miksi minun pitäisi jäädä odottelemaan viimeistä haastatteluosuutta kun en kuitenkaan ole riittävän hyvä päästäkseni Metropoliaan ja en halunnut muualle opiskelemaan. Voi sitä ilon päivää jolloin mamma laittoi minulle töihin viestiä että olen päässyt sisään Metropoliaan. 

Oli siis hyvin lähellä ettei minusta olisi tullut sairaanhoitajaa, lähes sattumaa että olen päässyt näin pitkälle.  Sattuman kautta olen myös täällä Tukholmassa. Hassua. 

Täällä Tukholmassa ollessani koen että olen löytänyt itsestäni huimasti uusia puolia, eniten kaikesta olen kasvanut sairaanhoitajana enemmän kun koskaan pystyin edes mielikuvituksessani kuvittelemaan. Työ mitä täällä joka päivä teen on se mitä olen unelmoinut pystyväni tekemään sairaanhoitajana, saan toteuttaa itseäni tavalla jota en edes osaa sanoin kuvailla. Tunnen olevani oikeassa paikassa. Fakta on valitettavasti kuitenkin se että aikani täällä on rajallinen ja koen taas olevani eksyksissä, mitä seuraavaksi? Mitä haluan tehdä kun palaan Suomeen? 

Toki onhan minulla vakituinen työpaikka josta olen vain virkavapaalla. Mutta haluanko palata takaisin entiseen? Haluanko työskennellä sairaanhoitajan Suomessa? 

Ahdistus iski nyt yövuoroissa kun ymmärsin että seuraava työvuorolista täällä menee jo maaliskuun loppuun. Kohta on pakko tehdä päätöksiä, päätöksiä joita olen lykännyt siitä asti että tänne tulin. Ainoa asia mitä tällä hetkellä tiedä on että haluan nauttia täällä työskentelemisestä, haluan oppia kaiken mitä tässä lyhyessä ajassa voin täällä oppia ja että elokuussa 2018 vietämme ihanat häät. 

Yhtä paljon kun minua jännitti tänne Tukholmaan muuttaminen, minua pelottaa takaisin tuleminen. Kun kerran on hypännyt tuntemattomaan onko takaisin paluuta? Mitä haluan seuraavaksi saavuttaa? Jos palaan takaisin vanhaan työhöni katkeroidunko? Onko hoitoala Suomessa ala jossa koen että voin toteuttaa itseäni jatkossa? Koen että olen kehittynyt täällä ja kunnianhimoni ja tiedonjanoni on loputon, jos menen takaisin pystynkö siellä kehittymään? Petänkö itseni? Olenko tullut tänne asti, vaan palatakseni takaisin siihen mitä olin aikaisemmin? 

Minulla on enemmän kysymyksiä kun vastauksia, ja tiedostan että minulla ei tarvitse olla vastauksia. Jos jotain olen oppinut viimeisen kolmen kuukauden aikana niin sen että pitää vaan luottaa siihen että asiat järjestyy. 

Tänne Tukholmaan muuttaminen on kuitenkin yksi elämäni parhaista asioista mitä olen tehnyt. Vaikka on rankkaa olla yksin ja väsyttää niin olen niin onnellinen sekä kiitollinen. Tiedän että mitä ikinä päätän seuraavaksi tehdä, teen sen täydellä sydämellä ja kaikella tällä kunnianhimolla ja rakkaudella mitä olen täällä kerännyt itseeni. 

♡ Tanja