Kuulumisia

Moi!

Täällä ollaan ihan hengissä vaikka olenkin ollut hirmuisen huono kirjoittelemaan aktiivisesti. En tiedä olenko ainoa mut jotenkin samaistun tällä hetkellä hirmuisesti karhuihin, haluan vaan syödä kaikkea (paljon) ja nukkua kevääseen asti. Olen siis syönyt ja nukkunut, tehnyt töitä ja käynyt kotona Suomessa kertaalleen.

Okei, oon kanssa nähnyt ystäviä, mamma kävi täällä sekä O ja oon löytänyt hääpuvun (!!), suunnitellut joulukortteja ja tyhjentänyt netflix valikoimaa. Onhan siinä kaikkea, ei en ole käynyt salilla. HUOMENNA menen ennen töitä. 

Jotenkin joka syksy pimeys iskee tosi kovaa minuun, tuntuu että voisin vaan nukkua, ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Siihen kun lisätään että olen ollut täällä Tukholmassa nyt kolme kuukautta niin voin kertoa että kuherruskuukausi on ohi, kaikki ei ole enää uutta ja ihmeellistä. ARKI iski. 

Arki täällä on kuitenkin hyvin erilainen kun kotona Suomessa. Liittyy vahvasti varmasti siihen että olen täällä yksin. Koen että yksin olemisessa on paljon hyviä ja huonoja puolia, koen että on ihanaa että on sitä aikaa tehdä mitä itse huvittaa. Huonona puolena on että asiat jotka eivät huvita jää helposti tekemättä. Kuten siivoaminen, on vain omat sotkut ja kukaan muu ei niitä näe, niin miksi ottaa stressiä siivoamisesta? Samalla kaipaisin että joku patistaisi salille ja mahdollisuutta vaan soittaa ystävälle että tarvitsee extempore terapeuttisen kahvittelu session. Arki täällä on jotenkin myös huomattavasti stressittömämpi. Ehkä kotona kuitenkin on ollut paineet ylläpitää ystävyyssuhteita, parisuhdetta, treenata ja kaikkea muuta, mikä sitten on todennäköisesti aiheuttanut stressin tunnetta. Täällä ollessani olen myös huomannut ja myöntänyt itselleni miten uupunut olin töistä ennen tänne muuttoa, sekä miten hirveä ihminen olen ollut kun olen ollut uupunut. Anteeksi kaikilta jotka ovat joutuneet tätä mahdollisesti kestämään. 

Arkeni Tukholmassa on hyvin yksinkertaista, eipä oikeastaan ole kuin työ. Vapaa-aikanani suunnittelen häitä, joulukortteja ja yleensä seuraavaa Suomen visiittiä. Töitä tuntuu kun olisi enemmän vaikka viikkotunti määrä on hieman pienempi kuin Suomessa, tämä on hämmentävää. Toki työ on myös huomattavasti hektisempää ja uuvuttavaa täällä, ihan vaan se hälinä päivystyksessä väsyttää hirmuisesti vaikka olisi rauhallinen päivä. Minut on myös koulutettu hyvin nopeaan tahtiin, tuntuu että on niin paljon uutta ja ihmeellistä että sekin toki uuvuttaa. Töihin kun menee ei koskaan tiedä mitä sinä päivänä tulee kokemaan. Nautin kuitenkin työskentelystä täällä, mikä on ihana tunne, mennä kotiin työpäivän päätteeksi väsyneenä mutta hymyssä suin. Toivoisin että kaikki voisi tuntea näin. Vaikka arki täällä tuntuu ehkä muuten tylsältä ja yksinäiseltä niin työ tuntuu antavan vaan joka päivä enemmän. Olen kasvanut sairaanhoitajana aivan uskomattoman paljon, saanut myös suuren annoksen itseluottamusta.

Asia minkä koen että myös on muuttunut on ajattelutapa. Olen huomattavasti positiivisempi, jos ei lasketa edellistä viikkoa. Uskon että tämä on tullut osittain ihanista kollegoistani täällä jotka omaavat perin ruotsalaisen positiivisen elämänasenteen. Tuntuu samalla siltä että olisin löytänyt taas kaikkien vuosien jälkeen itseni, rasittavaksi asti hymyilevän, halailevan ja auttavaisen itseni. 

Vaikka täällä on mukavaa, työ on mahtavaa ja koen että voin kaikin tavoin itse tällä hetkellä hyvin, on kuitenkin hirmuinen koti-ikävä, tietenkin. Tuntuu että mitä pidempää täällä oon sitä pahemmaksi koti-ikävä muuttuu. Onneksi sain joulun jälkeisen viikon lomaa, toki olisin mielummin itse joulun ollut lomalla. Saan viikon maata omalla koti sohvallani ja rapsuttaa koiraa sekä ajaa omalla autollani (kyllä minulla on niin hirmuinen koti-ikävä että ikävöin jopa autolla ajamista). Hyvin täällä silti pärjäilen. 

♡ Tanja